Vuonna 2008 alkaneen rahoitusmarkkinakriisin seurauksena monessa maassa ryhdyttiin miettimään uusia keinoja talouskasvun ja valtion tulojen lisäämiseksi. Virossa koettiin samaan aikaan, että peliala oli muuttunut niin monin tavoin, että pelialan lainsäädäntö kaipasi päivittämistä. Virossa päätettiinkin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Viron hallinto pyrki pelialan uudistuksilla monen samanaikaisen tavoitteen saavuttamiseen. Yhtenä keskeisenä tavoitteena oli selkeästi ulkomaisten suorien sijoitusten houkutteleminen, sillä Viro ryhtyi myöntämään toimilupia nettipeliyhtiöille vuonna 2010. Esimerkiksi suomalaiset voivat nykyisin pelata Virosta toimilupansa hankkineiden nettikasinojen kanssa.
Toisaalta Viro on padonnut virolaisten pelaajien mahdollisuuksia pelata ulkomaille ottamalla käyttöön rahansiirtojen ja nettisivustojen blokkauksia. Virolaiset pelaajat eivät siis voi pelata vapaasti haluamilleen sivustoille, kuten esimerkiksi suomalaiset pelaajat voivat.
Viron malli on sekoitus yhtäältä Maltan mallia, joka mahdollistaa myös rajat ylittävän rahapelaamisen, sekä toisaalta Euroopassa yleiseksi tullutta “hallittua liberalisaatiota”. Jälkimmäisessä vaaditaan peliyhtiöltä toimilupa siinä maassa, jossa pelaaja on. Tähän vaihtoehtoon ovat turvautuneet muun muassa Ranska, Italia, Tanska ja Alankomaat sekä todennäköisesti tulevaisuudessa myös Ruotsi.
Suomi on kuitenkin oman tiensä kulkija ja pitää sitkeästi kiinni monopolistaan. Suomi ja Veikkaus ovat menossa rahapelisääntelyn osalta täysin eri suuntaan kuin lähes kaikki muut Euroopan maat. Olemme jo aiemmin kirjoittaneet siitä, onko rahapelimonopolien aika ohi.
Rahapelilisenssi Virosta
Viro ryhtyi lisensoimaan rahapelialan toimijoita vuonna 2010. Yhtenä ensimmäisenä lisenssin hankkineena tahona oli Ahvenanmaan maakunnasta Suomesta ponnistava Ålands Penningautomatförening (Paf).
Viro on EU-maa, kuten Malta, joten Viroon sijoittautumalla – ja sieltä vaadittavat luvat hankkimalla – peliyhtiö pääsee toimimaan koko EU-alueella samaan tapaan kuin Maltalta.
Viron lainsäädäntö asettaa peliyhtiöille erilaisia velvoitteita, joiksi luetaan esimerkiksi pelaajan tunnistamisvelvoite ja velvoite estää alaikäisten pelaaminen. Lisäksi pelinjärjestäjät ovat velvollisia raportoimaan toiminnastaan eri tavoin viranomaisten suuntaan.
Pelejä voi järjestää listattu tai listaamaton yhtiö, mutta peliyhtiöille asetetaan joka tapauksessa muun muassa pääomavaatimuksia.
Viron lainsäädäntö myös velvoittaa peliyhtiöitä, kuten nettikasinoja, kertomaan pelaajalle seuraavat tiedot:
- Pelinjärjestäjän nimi ja osoite sekä tiedot lisensseistä
- Pelien säännöt tai linkki sivustolle, josta säännöt ovat saatavilla
- Voimassaolevat pelien ikärajat
- Huomiota herättävä varoitus pelaamisen addiktiivisuudesta sekä linkkejä peliongelmaisia avustaviin tahoihin
- Tietoa pelaamisen kustannuksista, kuten sivustolle tehtävien rahansiirtojen kuluista
Lisäksi Viron lainsäädäntö velvoittaa pelinjärjestäjää antamaan pelaajalle mahdollisuuden asettaa omaehtoisia pelirajoituksia. Kuluttajansuojan kannalta Viron lainsäädännössä vaikuttaa olevan kaikki palikat kohdillaan.
Viron peliviranomaisen yhteystiedot
Rahapelitoimintaa Virossa valvoo paikallisen valtiovarainministeriön alainen viranomainen Estonian Tax and Customs Board. Yhteystiedot löydät alta:
- Osoite: Estonian Tax and Customs Board, Lõõtsa 8a, 15176 Tallinn
- Puhelinnumero: +372 880 0810
- Sähköposti: [email protected]
Viron lisenssimaksut ja arpajaisvero
Rahapelitoimintaan oikeuttavien lupien hankkiminen Virosta on kalliimmanpuoleista. Onnenpeleiksi laskettavien pelien toimilupahakemuksesta veloitetaan 47 940 euroa, hevospelien hakemuksesta 31 960 euroa ja taitopelien hakemuksesta 3200 euroa.
Hyväksytty virolainen toimilupa (activity license) on kuitenkin vasta ensimmäinen askel rahapelitoiminnan harjoittamiseen Virossa. Virolainen lisenssi oikeuttaa vasta erillisen rahapelitoimiluvan (operating permit) hakemiseen. Itse rahapelitoimiluvasta veloitetaan muutamia tuhansia euroja. Hyväksytty rahapelitoimilupa antaa oikeuden tarjota nettirahapelejä viiden vuoden ajan.
Virossa pelivero nettipelien osalta on viisi (5) prosenttia pelikatteesta. Pelikate saadaan, kun pelinjärjestäjälle maksetuista pelimaksuista vähennetään pelaajille maksetut voitot. Vero peritään siis pelinjärjestäjältä – suomalaiselle pelaajalle pelivoitot ovat verottomia.
Yhteenveto virolaisesta pelilisenssistä
Virolaisen pelilisenssin edut ovat kiistattomat. EU-jäsenmaana Viro on osa Euroopan unionin sisämarkkinaa. Niinpä Euroopan unionin perusvapaudet, kuten palveluiden vapaa liikkuvuus, koskevat Viroon sijoittautuneita peliyhtiöitä. Lisäksi Viro käyttää euroa virallisena valuuttana ja maa on osa yhtenäistä euromaksualuetta (SEPA).
Voit huoletta pelata Viroon sijoittautuneiden suomalaisille sopivien nettikasinoiden kanssa, sillä ne ovat eurooppalaisen sääntelyn piirissä.
Viro on vielä varsin pieni tekijä rahapelimarkkinoilla, mutta kenties ajan kanssa Viro kykenee ponnistamaan korkealle sekä haastamaan esimerkiksi Curacaon, Maltan ja Gibraltarin kaltaiset vakiintuneet toimijat.